Blogissani käsittelen vauva-arkea ja intohimojani: fitnesstä, sisustusta, muotia ja kauneutta, koiria, unelmiani.

JenniKatrinan elämää ♥

lauantai 12. joulukuuta 2015

Wish it, Dream it... I made it

Tässä syy blogihiljaisuuteen. Meidän ennakkojoululahja, meidän prinsessa 4 viikkoa <3 Päivittelen kuulumisia kun taas jossain vaiheessa ehdin. Ihanaa joulunodotusta kaikille! Minulla tästä tulee nyt kaikkien aikojen joulu <3
Taivas sylissäni <3


 

 

<3 Mirva
 

maanantai 2. marraskuuta 2015

Miksi lopetin laulamisen?




Mulla on  ollut monta viikkoa "sairaspedin" vierellä kasa kirjoja, mm. suosikkini Tommy Hellstenin voimakirjoja  ja mielenhallintaoppaita, joita en ole saanut avattua. Monet näistä olen lukenut viime vuonna jo kertaalleen.

Huomaan taas, että kirjoihin ois hyvä tarttua, sillä synnytyksen ja ennenkaikkea vuodelevon päättymisen odottajana elän taas "sitku-vaiheessa". Haluan sitä ja tätä ja tuota, enkä osaa olla tyytyväinen ja rauhallinen tähän hetkeen. Puoli vuotta sitten olin menettää isäni vakavaan sairauteen, ja silloin koko arvomaailma meni uusiksi ja koko elämä pysähtyi. Ajattelin, että tekisin mitä vain että saisin isäni takaisin. Saimme Luojan ihmeestä isän takaisin  <3


Aikaa on mennyt tuo puoli vuotta ja kun taas huomaan eläväni tulevaisuudessa ja haaveissa, täytyisi taas pysähtyä tähän hetkeen. Miksi ne vaikeudet unohtuu, mitkä oli pysäyttää elämän vain muutama kuukausi aiemmin. Miksi havitellaan aina jotain muuta? Minulla on elämässäni nyt kaikki mitä toivon. Olen saamassa pian vauvan, joka on ollut suurin haaveeni pian kymmenen vuoden ajan. Haluan jossain vaiheessa muutamiin asioihin elämässäni muutosta, mutta uskon että työllä ja myös johdatuksella nämä asiat muuttuvat <3 Tiedostan, että nämä muutokset ovat vain pieni lisä elämääni, sillä ensimmäistä kertaa olen aidosti onnellinen. Minulla on kaikki mitä elämältä tarvitsen. Kaikkeen ei voi itse vaikuttaa, mutta omaan mieleensä voi. 








Haaveilin ja tein töitä laulajan urani eteen yli kaksikymmentä vuotta. Olin seitsemän vuotias kun Arja Koriseva valittiin tangokuningattareksi. Olimme juuri ostaneet silloin videot ja katsoin niitä Seinäjoen Tangomarkkinoita ihan koko kesän. Sanoin äidilleni, että minäkin haluan tuonne lavalle joskus. Hän on ensimmäinen ja vahvin idoli, mitä minulla on koskaan ollut. Tänään sain tiedon Arjan sairastumisesta ja tieto pysäytti minut täysin. En varmaan ikinä ole ollut mistään sairastumis uutisesta näin huolestunut. Kovasti voimia ja siunausta hänen parantumiseensa. Tuli niin vahva tunne, että siinä on niin valovoimainen henkilö että Taivaan Isä tulee hänet parantamaan. <3 



Olen siis kasvanut tangoa laulellen ja Arja on ollut suurin vaikuttajani. Itseasiassa, ensimmäistä kertaa kun olin Toivo Kärki-laulukilpailussa, lauloin silloin semifinaalissa Eron hetki on kaunis :D Olin silloin parikymppinen. ;) Little did I know... Pienempänä kuuntelin myös muuta musiikkia kuin iskelmää. Musiikkimakuni on vuosien saatossa laajentunut enemmän hevin ja rokin puolelle. Aikoinani kisasin Suomen Tähdessä, Toivo Kärki-laulukilpailussa olin kolmas vuonna 2004, Tangomarkkinoilla 20 naisen joukossa  kolmena vuonna. Olen aina päässyt sillä tavalla harmittavan vähän oven väliin, mutten ihan kuitenkaan. 2010 olin X-Factorissa 10 joukossa yli 25 - vuotiaiden sarjassa. Silloin vilahtelin tv.ssä. Viimeisen kerran olen esiintynyt tasan kolme vuotta sitten. Sanoin siis äidilleni seitsemän vuotiaana,  että minäkin nousen tuonne Seinäjoen lavalle. No, empä sitten noussut. Miksi en? 


Tiedän, että lahjoja minulla on, ja kovalla työllä olisin puskenutkin sinne läpi. Olen esiintynyt bändeissä ja monenlaisissa kokoonpanoissa aina Floridaa myöten ja kun sain oman bändin ja olin silloin menossa kohti sitä, minkä vuoksi olin työtä tehnyt, se ei tuntunutkaan enää hyvältä. Minulla oli haave jättäessäni bändini kolme vuotta sitten, että halusin musiikkiuraltani jotain muuta. Lähdin silloin uusiin työkuvioihin vuodeksi Ouluun ja välivuosi ja mietintätauko musiikkikuvioista oli paikallaan. Ajattelin että vedän rauhassa henkeä ja mietin, mitä tekemiseltäni haluan. Kasvatan paloa. Sitä paloa ei ole tullut vieläkään. Vuosi muuttikin elämäni suunnan kokonaan.  Minun oli lähdettävä miettimään uusia työkuvioita. Myllerryksen keskellä tapasin Jonin. Lähdin kulkemaan ihan jotain uutta kohti. Katsokaa elämääni nyt :) Kaikki on muuttunut :) Mitä tämä kahdenkymmenen vuoden haaveilu oli? Kun aloin esiintyä yksin 16 vuotiaana, löysin kadoksissa olleen itsetuntoni ja minäni ja koin intohimoista aikaa teatterin ja musiikin parissa 15-vuotta. Oliko tämä vain sitä aikaa vai hainko musiikin kautta itsestäni jotain? Enkö uskaltanut olla vain oma, ehkä tylsäkin, vain minä itse? Ehkäpä löysinkin itseni juuri tämän vaiheen avulla, ja kolme vuotta sitten kun kaikki alkoi muuttua, myös tämä minä oli tullut "tiensä päähän" ja odotti uutta oven rakoa. Onko esiintyminen kuitenkin osa minua? Tuleeko se palo musiikkiin vielä joskus? Olen nykyään niin mukavuudenhaluinen, että ajatuskin siitä, että pitäisi niukalla vapaa-ajalla olla treenikämpällä, promota, ajella ympäriinsä, valvoa yöt ja olla poissa perheen luota antaa vastauksen ei. Ja tämä on ollut mielessä jo pitkään ennen tietoa tulevasta  perheenlisäyksestä.


Olin koko ajan ajatellut, että sitku oon tangokuningatar, minun elämä alkaa. Sitten minä oon jotain. Voi hyvänen aika, miten paljon mulla on mennyt elämästä hukkaan kun en ole osannut elää hetkessä! Tämä oli opettavaista aikaa, mutta elämästä puuttui silloin se suuri syventävä tekijä. Enkä nyt siis todellakaan sano, että musiikinharrastaminen ois hukkaanheitettyä aikaa. Itse olin vaan tuon ajan etsimässä jotain. En osannut nauttia tekemisestä oikealla tavalla, sillä silloin en ollut tyytyväinen itseeni ja elämääni. Kuka tietää vaikka laulaisinkin vielä joskus, mutta ote tulisi varmasti olemaan ihan erilainen ja oisin paljon täydempi. Mutta edelleen, eihän minua nyt saa työn ja salin lisäksi mihinkään kotoani. Olen täysin mukavuudenhaluinen kotimirnau. :)




Olen sulkenut elämässäni monia ovia ja mennyt kohti uutta. Koen, että elämäni on alkanut nyt kun olen lakannut olemasta muuta mitä olen. Toki välillä iskee kova ikävä pohjoiseen, mutta koen että nyt minulla on paljon enemmän tilaa hengittää tässä ahtaassa Etelä-Suomessa (maalaistytön mielestä ahtaassa) :) Uusia ovia ja polkuja avautuu koko ajan, ja olen niin tyytyväinen, että olen lähtenyt niitä seuraamaan. Tommyn kirjat ovat auttaneet minua paljon ja täytyisi osata hyväksyä myös ne askeleet taaksepäin. Oma mieli on sellainen mitä voi halutessaan ohjata paljon. Minulla on vielä paljon tehtävää ja edelleen haaveilen monista asioista joihin haluan muutosta. Olen kuitenkin sitä mieltä, että suurimman oven avasin silloin pari vuotta sitten ja reitti on siitä lähtien ollut minulle paljon selkeämpi. Ensimmäistä kertaa elämässäni voin olla oma aito itseni.


Nyt kun olen kirjottanut tämän tekstin loppuun, huomaan, että olen tiedostamatta purkanut mielestäni intron nuiden kirjojen lukemiselle uudelleen. On aika taas rauhoittua ja antaa aika tälle hetkelle. En voi tietää miten meidän elämä muuttuu tässä muutaman viikon sisällä. Me nähdään se sitten, ajan kanssa. Olen tyytyväinen.

perjantai 23. lokakuuta 2015

Onko minusta koskaan enää mihinkään?



Minä olen edelleen yhtenä kappaleena, vauva liikkuu hyvin ja tiistain kontrollikäynnillä oli kaikki ennallaan. Näin ollen meille kuuluu siis hyvää. Tällä viikolla vointi on ollut jopa parempi verrattuna viime viikkoon. Kotilevosta huolimatta olen malttanut maata suhteellisen hyvin, vaikka tottakai kotityöt täällä herkemmin huutelee. Saatiin meille viikko sitten käyttöön pyörätuoli, jonka avulla olen päässyt ulkoilemaan. Viime viikonloppuna Joni kärräsi minua vähän pidemmän lenkin ja tällä viikolla muutamia lyhkäsempiä lenkkejä. Melkoista haparointia kun Mindy toikkaroi koko ajan tiellä :D  Hyvää treeniä lastenvaunuja varten! Mindy ei vaan osaa varoa sitten YHTÄÄN, juoksisi koko ajan alle. 

Niin, eli hyvää siis pitäisi kuulua, mutta onhan tämä henkisesti raskasta. Vain se joka tässä samassa tilanteessa on tietää mitä tunteita tässä läpi käy ja varsinkin tällainen ihminen, joka on tottunut liikkumaan paljon.

Valittaahan ei saisi, kun välitöntä ennenaikaisen syntymisen vaaraa ei tällä hetkellä ole, vauva voi hyvin, saan levätä kotona ja olen perusterve. No joo, onhan asiat hyvin. Täytyy vaan yrittää ajatella tämän asian yli ja miettiä mikä hyvä tarkoitus tällä kaikella on. Ei se vaan aina helppoa ole, kun mieli tekisi iiiiiiihan hulluna liikkumaan, pää (ihan konkreettisestikin) ja koko kroppa leviää. Lähemmäs +12 kg ei todellakaan miellytä silmää ja peilin haluaisi kiertää kaukaa. Mutta samalla toki toivoo, että tämä sama tilanne jatkuisi vielä muutaman viikon. Ei meistä kukaan sitä ennenaikaista syntymää toivo ja yritetään nyt toivoa, että tällä pakkolevolla on siihen positiivinen vaikutus. Ja edelleen, kummasti malttaa maata kun miettii, että vaihtoehtona on sairaalalepo tai ravaaminen sairaalassa pienen keskosen luona ja huoli lapsen tulevaisuudesta.

Vauva on kasvanut hyvin ja paino vastaa hyvin viikkoja. Liikelaskennasta ei ole tarvinnut huolehtia, tällä öppiäisellä on kova meno päällä :D No mitä minä olen sitten puoltoista viikkoa kotona tehnyt? No, en mitään :D Katsonut Netflixistä ja HBO:lta elokuvia ja sarjoja, lukenut minun seuraamia blogeja. Ja haaveillut siitä ajasta kun pääsen taas liikkumaan. Oon aivan uskomattoman fiiliksissä Tanjan kisaprojektista, ystäväni Katariinan kuntoprojektista ja seuraamieni henkilöiden fitness-kisataipaleesta ja liikunnallisesta elämästä :) Elän näissä niin onnellisena mukana. Oon ihan hullu, käyn aina silloin tällöin nuuskuttelemassa meidän lisäravinteita ja varsinkin Intraa, sieluni silmin nään ja aistin olevani silloin pumppaamassa salilla :D Mikä ihana fiilis, sen salifiiliksen aistii samontein :) Mitenhän siinäkin käy, miten huonoon kuntoon menen ja miten ihmeessä pystyn taas aloittamaan kuntoilun vaikean loppuraskauden ja synnytyksen jälkeen? Mietin, miten kauan menee ennenkuin pääsen taas seuraavan kerran salille, miten paksu siinä vaiheessa olen, miten pystyn salilla taas katsomaan itseäni peilistä. Miten pääsen edes siihen kuntoon missä olin ennen raskauttani? Minua mietityttää, miten minulla on jatkossa aikaa jatkaa tätä harrastustani. Miten alusta minun täytyy aloittaa, mitä uskallan tehdä synnytyksen jälkeen. Tulenko ikinä enää mahtumaan vanhoihin ihaniin salivaatteisiini? Nyt jos koskaan terveellinen syöminen olisi elintärkeää. Niin se vaan on, että liikunta tukee terveellistä syömistä. Kun ei liiku, mieli tekee ihan taukoamatta kaikkea herkkua. Ja juuri nyt kun sillä terveellisellä ruualla pystyisi estämään niitä liikakiloja. Mutta mistä repiä sitä iloa? Miten osaa aina ajatella järkevästi ja pitkällä tähtäimellä hyvän asian puolesta?


Me saatiin viime viikolla lupa osallistua synnytysvalmennukseen. Sinnekin Joni vei minut pyörätuolilla. Kun istuudut pyörätuoliin, istut välittömästi uuteen maailmaan. On todella mielenkiintoista seurata ihmisten katseita ja reaktiota kun nuori pari liikkuu yhdessä pyörätuolilla. Et voi tietää, mitä ohikulkevat mielessään läpikäyvät. Huolta, kiinnostusta, ihmetystä, sääliä, myötätuntoa, hauskuutta...? Huomaat sen välittömästi, miten ihmiset katsovat sinua ja kiinnittävät sinuun huomion täysin eri tavalla. Tämä on todella hämmentävää. Siinä tilanteessa en oikein tiedä mitä ajatella. Meitähän tietysti tilanne kovasti naurattaa, mutta silti myös kovasti mietityttää. Mitä elämäni olisi, jos en pääsisi liikkumaan ja olisin aina riippuvainen toisesta ihmisestä ja pyörätuolista? Minä en tietenkään pahastu näistä katseista ollenkaan. Mutta tämä on erittäin mielenkiintoinen aihe, jota olen miettinyt hyvin paljon. Miltä niistä ihmisistä tuntuu, jotka eivät ole terveitä tai itsenäisiä liikkumisen tai tekojensa suhteen? 

Viimeiset viikot on olleet kovaa ajatusten läpikäymisen aikaa. En voi kieltää, etteikö tämä tilanne olisi masentava, mutta opettava. Ajatuksia laajentava... Parisuhteesta puuttuu luonnollisesti yksi erittäin suuri tekijä ja valitettavasti sitä ei voi täysin korvata muulla hellyydellä. Ja täytyy korostaa, että nämä ajatukset on todellakin äidin pään sisällä. Raskaana oleva nainenko hehkuu? Mistä kohtaa? No ehkä jonnekin raskauden puoliväliin. Kyllä tällä hetkellä tästä on hehku aika kaukana. Kun parisuhde on kunnossa, ei ole mitään syytä pelätä tai olla huolestunut, etteikö puolisoni silti rakastaisi minua muuttuneesta ulkomuodostani huolimatta. On todella tärkeää, että näistä tunteistaan voi puolisolleen puhua. On tosi luonnollista käydä läpi ajatuksia siitä, että millaisena puolisoni minut näkee, olenko hänen silmissään ihan porsas, onko se totta kun hän sanoo että olen edelleenkin haluttava hänen silmissään, kauanko tätä tilannetta kestää, milloin meillä on seuraavan kerran pariskunnalle kuuluvaa läheisyyttä, minkänäköinen tulen synnytyksen jälkeen olemaan, miten toivun, mitä arpia minulle jää... Puhumattakaan siitä minkälaista kaikkinensa vauva-arki tule olemaan ja minkälaiseksi parisuhde vauvan myötä muuttuu. Ja tätä ennen vielä pelko tulevasta synnytyksestä, kuinka kova kokemus se tulee olemaan... Milloin pääsemme kotiin, kuinka osaan, olenko minkälainen äiti, onko vauva terve, voinko milloin alkaa harrastamaan taas kuntosaliharrastustani... mielessä raksuttaa niin monet asiat. Tämä näkyy unissa, en muista ikinä nähneeni näin paljon unia. Näen niitä monia, ja jokaikinen yö ja herään niistä hiestä märkänä. No toki sisäinen patterikin pitää siitä huolen. Varmasti nämä tunteet käy läpi jokaikinen tuleva äiti tavalla tai toisella. Ja varmasti enemmän kuin koskaan, minulla on ollut raskauden aivan kamala puolisoni menettämisen pelko. Mitä teen, jos ihminen jota rakastan enemmän kuin mitään maailmassa menehtyy, ja jään lapsen kanssa yksin. Miten ikinä selviäisin siitä? Miten ikinä yksin odottavat jaksavat raskauden?

Olen maailman onnellisin nainen, minulla on vierelläni ihminen, jota rakastan ja ihailen yli kaiken ja joka on minulle täydellinen ja josta haaveilin vuosikaudet. Saan häneltä kaiken haluamani huomion ja hellyyden ja pystyn puhumaan hänelle kaikista näistä ajatuksistani. Saan olla paksu, saan olla surkea, ruma, tukka pystyssä, kävellä lyllertäen kaksin kerroin. Puolisoni tekisi puolestani kaikki kotityöt, hän hoitaa kaikki juoksevat asiani kun en saa ajaa autoa, pesee ja trimmaa ja ulkoiluttaa koiran, pukee minulle kengät jalkaan, auttaa minut ylös sängystä kun en itse pääse, auttaa sheivaamaan minut kun en itse näe enkä yllä. En tee mielestäni päivisin yhtään mitään. Hän tekee vuokseni kaiken koska kannan sisälläni yhteistä kallista aarrettamme. Olen hänelle maailman ihanin ja kaunein ja hän rakastaa minua enemmän kuin koskaan. 


<3 Mirva

Mitä tunteita kirjoitus sinussa herätti? Mitä ajatuksia sinä olet läpikäynyt raskaana?



tiistai 13. lokakuuta 2015

Miksi se nyt haluttaa kaikkea


Eilen oli ilonpäivä, lääkärit päästi minut lopultakin kotilepoon. Nyt on sitten on vaan otettava hyvin rauhallisesti ja vielä neljä viikkoa mulle on määrätty vuodelepoa. Viikon 34 jälkeen ei tarvitse enää estellä, mutta tottakai toivotaan että raskaus etenisi pitkälle joulukuuhun. Rankkaa se on toki kotonankin, mutta ei kukaan voi tietää miltä tuo pakkolepo ja epävarmuus sairaalassa tuntuu, ken ei ole sitä kokenut. Nyt on ihana olla kotona <3 Eilen sain luvan matkustaa kotia omalla kyydillä ja olinhan kyllä kieltämättä aika kipeä ja sekaisin. Tänään on väsyttänyt aikalailla. Mutta pikkuhiljaa alkaa jo tajuamaan että on kotona. Täytyy aina käydä nipistämässä tuota miestä että onko se oikeasti siinä :) Se ei uskalla nipistellä minuu ettei ala supistella :P Vilposet on taas tosi onnellisia <3 Ja Mindy ei päästä minua silmistään. Meinas tulla ikkunasta läpi :D

a

Tässä kuvia minun "rypypaikasta"






Väsymys painaa vieläkin ja enköhän minä oot vuodattanut tuota Taysin reissua ihan tarpeeksi. Nyt on ihana olla kotona ja oon tänään saanut paljon hoidettua äitiyslomaan liittyviä käytännön asioita kotoa käsin, joten tuokin taakka on nyt mielestä pois, kun on on saanut "ikävät" velvollisuudet hoidettua. Huomenna jos minun kunto antaa myöten, niin käydään synnytysvalmennuksessa, jos sen aikaa jaksaisin/uskaltaisin istua.

Nyt kun tietää, etten saisi liikkua mitään muuta kuin pakolliset vessa ja suihkukäynnit neljään viikkoon niinhän nythän se vasta tekisi mieli kaikkea sellaista mitä ei saa tehdä. Lista on lukematon toki ollut koko raskaudessa mitä on kaivannut. Mutta nyt on kun nämä monet kiellot päällä, niin sen suuremmat tietysti himotkin. Miettikääpä mitä se nyt on sairaalareissun jälkeen nukkua tuon komistuksen vieressä :D Kyllä me kuitenkin toistaseksi ajateltiin uskaltaa nukkua samassa huoneessa :P  Toinen on AIVAN JÄRKYTTÄVÄ kuume salille, nyt tuntuu että tekisi mitä vaan että pääsisi vetäämään salille kunnon treenit. Viimeksi oon päässyt salilla elokuussa. Silloin ja sain hauskoja kommentteja mahastani joka oli silloin vielä ihan pikkuruinen. Miltähän sitä nyt näyttäisi kun kiskoisi salikamat päälle :D Tuskinpa edes menisivät. Niin se on ehtinyt tämäkin öpökki käydä treenaamassa minun mukana monet kerrat. Kaikki nämä salikuvat elokuulta.







Tämä Kari Traan takki meni kiinni vielä pari viikkoa sitten



Tämä kuva taitaa olla kolmen viikon takaa, kun käytiin hakemassa viimeiset vauvantarvikkeet. Onneksi haettiin silloin, nyt ei minua ihmisten ilmoilla muutamaan viikkoon näe. Nyt vaan täytyy antaa lupa Jonin passata.



Me tultiin eilen kuuden aikana Lahteen ja Fitness huuma on täällä jo laantunut (kaapit ja fitness-kissat on hävinneet), mutta jälkipyykki käy kiivaana. Ystäväni Tanja kisasi Bikinin lyhyimmässä alle 160 cm sarjassa ja oli ihan selvä ennakkosuosikki. Suureksi harmikseni en nyt tietenkään voinut olla seuraamassa kisoja paikan päällä, mutta Tanjan kisakuontoa seuranneena olin varma jo viikkoja sitten, että ihan varmasti Tanja tulee viemään voiton. Tanja voitti jo karsinnat ja vielä lauantain 4. sija Nicole Wilkins kisassa ja Nordic Championships 3. sija osoitti, että lihaksikkuus oli ainakin kansainvälisen tuomariston mieleen. Mutta niin vaan sunnuntaina tuli sitten SM toinen sija. Ei voi ymmärtää miten  suomalainen tuomaristo oli niin erilinjoilla, eikä tässä järjestyksessä kyllä mielestäni ollut mitään logiikkaa. Onnittelut Tanjalle tuhannest hopeasta, mutta kyllä mää tiijjän ettei se nyt sinun mieltä hirmuisesti lämmitä. 



Nyt minä oon istunut jo reilusti yli sallitun. Yks päivä turvallisesti takana jälleen! JEIJ!


Mirva <3

torstai 8. lokakuuta 2015

Sinä pyörität meitä pikkusormesi ympärille jo nyt


Niin se pistää pikkuöpökki jo nyt meidän aikataulut ja suunnitelmat ihan uusiksi! Tämä viikko on ollu henkisesti kyllä todella rankka. Minun kirjoittaminen on käytönnössä todella hankalaa, sillä asennon pitäisi olla mahdollisimman  hyvä, käytännössä selällään. Oon maanantaista lähtien ollut taas täydellisessä liikkumiskiellossa vessa- ja suihkukäyntejä lukuunottamatta. Tästä viikosta sen verran, että olen ollut täällä Taysissa nyt siis reilun viikon, viime keskiviikosta lähtien. Minun olo lähti huononemaan sunnuntaina, ja supistuksia oli parin minuutin välein. Vähän uhkaavalta jo näytti mutta infuusiopumppu on ainakin toistaiseksi rauhoittanut tilanteen. Monenlaisia uhkakuvia on ollut, mutta nyt tilanne näyttää taas rauhalliselta. Yhtenä palasena ollaan. Olo on henkisesti aika rankkaa, kun ei voi tietää miten kauan täällä ollaan ja millä kokoonpanolla ja koti-ikävä on kova. Rankkaa on ollut myös Jonille ja Mindylle. Tunteet heiluu laidasta laitaan. 

Nämä päivät on kyllä todella samankaltaisia ja voi taivas miten sitä laitostuu. Olen perjantaista lähtien ollut huoneessani yksin, mikä on toisaalta tosi mukava, täällä saa tuntea ihan rauhassa. Voi kätilöparat... Tässä minun päivärytmiä. Kukun täälläkin yömyöhään ja herään ennen kahdeksaa aina kun tullaan ottamaan verikokeita. Kahdeksalta tuodaan aamupala ja aamupalan jälkeen mennäänkin sitten aina käyrille. Vauvalla on kuulemma pieneen kokoonsa nähden ison vauvan syke. Sehän on niin villi, ettei käyriä meinaa saada otettua millään ja tää meinaa aina potkia anturit kokonaan pois :D  Aina kun koetan sitä kuvatakin, niin silloin se menee karkuun. Melkonen sissi ja vastarannan kiiski.  Keneenkähän lie tullut... öh :D  Tänäänkin tämä on potkinut niin, että pahaa tekee. 

Mulla on ollut melkein koko ajan omat vaatteet, onneks saa pitää. Oon vallottanu koko huoneen. Joni tuumi, ettei täällä varmaan kellään oo niin paljon vaatetta mukana kuin mulla. Kiitos Jonskulle, kun on osannut tuoda mulle kaiken mitä oon pyytänyt <3

Jossain vaiheessa kun olo antaa myöten, kömmin suihkuun ja sehän onkin sitten aina oma hommansa... Ei taivu, ei jaksa liikkua ja täytyy olla liikkeissä varovainen. Suihku pitäis yrittä hoitaa mahdollisimman nopeasti. Kaikki on kyllä niiiin hidasta. Sitten kun saan koko operaation ja rituaalit hoidettua niin täytyy yrittää taas mahdollisimman pian pötkölleen. Kyllähän tää elämä on täällä ruuan ympärillä, kahdeltatoista onkin sitten jo lounas. Joni toi mulle kasan kirjoja, mutta enpä oo saanut niitä vielä edes auki. Aika paljon tulee viestiteltyä ja soiteltua ja kohtapa onkin jo kahviaika klo 14.30 :D Jotenki tää aika vaan menee, tv on tullu tutuksia ja osaan jo ilman Telkku.fitä sanoa mikä tulee millonkin :D Viideltä on taas ruoka ja kahdeksalta iltapala. Sit alkaa minun yöaika. Huoneessa käy kyllä aina joku, mutta jostain syystä nuo on viime aikoina antaneet mulle omaa rauhaa :D Pientä 
hajoilua on ollut nimittäin ilmassa... Toivotaan että tilanne nyt pysyisi näin stabiilina ja ensi viikolla voitaisiin siirtää sitten jo Lahteen... Pysytäänpä siitä kuulolla. Mutta vauvalla vaikuttaisi kaikki olevan hyvin <3


 

Kiitos Maarit ja Silva ihanasta kortista <3

Isi ja äiti odottaa jo kovasti nähdä sinut, mutta kultarakas pysy nyt siellä vielä <3 Vaikka meinaatkin aina tulla minun nahkan läpi, senkin möykäri :D <3
I





Minun aarrelaatikko. J Vilponen on ehtinyt päivittää sen jo moneen kertaan :D


Tänään minun annoskoko nostettiin M.stä L.ään ;) Ja muisutettiin rajoitteista, jos täältä Taysista vielä yhtenä palasena kotiin lähden ;) Päätelkääpä mikä se on :D Toivotaan nyt kovasti, että vaavi pysyisi masussa vielä monta viikkoa. Reilu viisi viikkoa mulla on liikuntakielto päällä, sen jälkeen vauva saa sitten jo tulla, ei tarvii enää estellä. 







Tähän viikkon oli kohdistunu todella suuret odotukset. Tällä viikolla meillä piti olla kaksi perhevalmennusta. Me on naurettu, että me sitä ei vaan ikinä päästä Sibeliustalolle. Joni oli ostanu mulle joululahjaksi libut Sibeliustalolle Jaakko Saariluoman Maamme-nauruun, jonne me ei sitten päästy kun minä jouduinkin olemaan töissä tuona päivänä. No nyt me oltiin aateltu, että halutaan tehdä vielä jotain kahdestaan, ennenkuin vauva tulee. Jotain sellaista, mikä ei nyt vähään aikaan sit enää ole mahdollista. Oon aina halunnut nähdä Amorphiksen ja oltiin ostettu meille liput perjantain Finlandia-klubin keikalle... Se, ja viikko ois huipentunu nyt viikonloppuna Lahessa Nordic Fitness Expoon, jota oon oottanut taas kuukausia kuin kuuta nousevaa. Kaikenlisäksi olin menossa kannustamaan sinne Tanjaa. Taitaa tämä olla aikamoinen penikka, määräilee iskää ja äippää jo ihan täysillä ;D Sinä oot nyt se tärkein.



Pitäkää peukut pystyssä ja jalatkin ristissä minun puolesta ja ilahduttakaa minua kommenteilla <3

-Legscrossedmama-