Blogissani käsittelen vauva-arkea ja intohimojani: fitnesstä, sisustusta, muotia ja kauneutta, koiria, unelmiani.

JenniKatrinan elämää ♥

lauantai 11. heinäkuuta 2015

Shoppailulauantai, ihan parasta terapiaa molempien kiukkuun :)


Molemmilla oli rankka viikko takana, mutta päivän touhut sai ihan uuteen moodiin. Lähdettiin molemmat ensimmäistä kertaa Hollolan Finnmarin tehtaanmyymälään.  Olin kirjaimellisesti seota. Odottavan aika on pitkä, Perfect Homea saan odottaa vielä hetken aikaa, joten tämän päivä tarjosi hyvää "tyynnytystä" sisustuksen nälkäiselle. Tästä lisää kohta...


Kuva otettu Finnmarin tehtaanmyymälältä Hollolassa.

Meillä on hopeavalkoinen sisustus ja tuoltahan olisi matkaan lähtenyt käytännössä kaikki. Järki pidettiin kuitenkin päässä. Olen viime aikoina alkanut myös tykästyä roosaan ja ruusukultaan, mutta oikeastaan se näkyy vain vaatteissa ja koruissa, mutta kiinnostus alkaa pikkuhiljaa hiipiä myös sisustukseen. Tänään matkaan lähti kuitenkin sisustustyylille uskollisena hopeavalkoista. Olen pitkään haaveillut Riviera Maisonin lattiamaljakosta. Nyt Finnmarilta tupsahti sitten vastaan hyvin vastaanvanlainen <3 Jes minä sain sen!!!! :) Nyt se hakee vaan meillä kotona vielä paikkaansa. Maljakon oksat on myös Finnmarilta. 


Ylläolevan maton kuvasin Tiian luvalla eilisissä illanistujaisissa :)


i
Eilen sain myös Kekäleestä tämän ihanan pinkinruskean Guessin Parklane huivin, jonka ostoa olin jo muutaman viikon harkinnut. Kuva osoittaa miten suuri huivi oikeasti on :)
Minähän en ole Golf-ihmisiä sitten yhtään. Ainakaan vielä, vaikka Joni niin kovasti toivoisi :D No, golfin ansiostahan me on tavattu, joten jokin kunnioitus minun pitäisi vissiinkin lajille antaa ;) Minun temperamantilla ei taida olla kentille asiaa. No voin antaa sen kunnioituksen kantamalla esimerkiksi näitä. :D  Joni kävi ostamassa itselleen Golf Pointista uudet kengät, vaatetta ja palloja ja löytyihän sieltä minullekin tällainen. Jonsku halusi ostaa :) Pakettiin kuului siis kaksi kassia, toinen isommaksi Citylaukuksi ja toisen päätin ottaa rennommaksi, ja salille pakkasin kamat tuohon mukaan. Ihanan pirteän pinkki <3 Ruutukassi lienee tarkoitettu Golf-kamoille tai mikäpä ettei vaikka kosmetiikkapussiksi.
Gogo:lla tänään takareisitreenin alussa :)

Tänään ostin myöskin Finnmarilta lisää maljakkoon tekotulppaaneita. Meillä ne kukkii aina :)



Finnmarilta lisää hopeaa, tälläisen kynttiläkulhoksikin sopivan ajattelin meille napostelukulhoksi. 

Me ollaan molemmat aika pienijalkaisia. Joni löysi muutamien viikkojen etsinnän jälkeen itselleen uudet juoksulenkkarit. Meidän urheilupukeutumisessa molemmilla värit saa näkyä :)


Jonin kanssa juututtiin saunan jälkeen katsomaan tangomarkkinoita, mun piti vielä laittaa tänään itselleni geelikynnet, mutta kello on jo senverran paljon että se taitaa jäädä. Aamulla ajateltiin pyyhkäistä Vantaalle asuntomessuiille. Lisää vinkkejä hakemaan :)






Ainiin, jonkun aikaa tätä olen jo miettinyt, ja ensi viikolla aloitan Perfect Homen edustajana :) Sisustus on niin lähellä sydäntä, ja Perfect Homen tuotteista tykkään itsekin ihan hulluna! Kunhan saan homman kunnolla käyntiin, niin tiedotan asiasta lisää :)



Tässä teille kaikille rakkaille, Silva, Maarit, Virpi, Jossu, Hennariikka, äiti ja isä, Niina K, Katariina <3 Kaikki te, tiiätte kyllä <3

maanantai 6. heinäkuuta 2015

Ihana vkl. Ja ihana maanantai :) Oudon hyvä vire :)

Lauantai vietettiin rannalla ja vielä eilenkin saatiin nauttia auringosta. Oltiin Vääksyn kauniilla rannalla. Uitiin paljon ja urheiltiin kuntosalilla. Vesijuoksusta sai vatsalihakset kunnolla kipeäksi. 



Viikonloppuna Lahdessa oli SummerUp festarit ja Suur-Hollolan ravit. Aamulla Mindyn kanssa lenkillä  puistossa näkyi vähemmän raikasta sakkia ;)


Tämä kuva viime vuodelta. Hauskoja muistoja tuosta päivästä :D

Illalla innostuin vielä auringonoton jälkeen salille. Olin salilla aivan liekeissä. Treeni oli tehokas. En ollut salilla kuin n. 35 minuttia. Kyllä tuntui hyvältä, tänään oli kamat pakattu suoraan töihin mukaan. Huomenna ajattelin pitää välipäivän, ettei tule aloitettua liian rajusti. Allergiakin täytyy ottaa huomioon, ettei flunssa taas pahene.    


Tänään on kuulemma kansainvälinen suutelupäivä ☺ Tässä hikinen kuva molempien treenin jälkeen.

 

Tänään on myös kuukausi meidän häistä <3


Eilen simahdin taas kesken elokuvan katselun, ja nyt aletaan viimeistelemään eilinen Diktaattori-leffa loppuun :) 

Loppuun vielä, Mindykin on fitnesskoira ;)


<3 J.K.



torstai 2. heinäkuuta 2015

Ei menty ei.



Tänä aamuna heräsin lähes silmät muurautuneena umpeen. Olo ei näytä parantumisen merkkiä. Löysin muuton jäljiltä lopulta sarvikuononkin, oiva keino hiukan helpottaa tukkoisuutta nukkumaan mennessä ja aamulla. Sitkeästi olen jaksanut kuitenkin olla töissä, vaikka näkökenttä alkaakin jo pikkuisen hämärtyä. Tässä on edes jollakinlailla julkaisukelpoinen kuva hetkestä, kun ei rähmi. Voi sitten kuumeton allerginen flunssa viedä pienen ihmisen heikkoon kuntoon. Tälle illalle sohva oli siis GoGo´ta arvokkaampi paikka. Huomista aamua silmien kanssa odotan jännittyneenä, olisiko jo vähän helpottanut.



Työpäivän jälkeen marssin apteekin kautta ja  kävin ostamassa taasen mansikoita. Kalliita ne ovat mutta niin hyviä. :P



Tähän vielä mansikkajäätelö ja nams! Vaikkei juuri mitään näe, niin onneksi syödä voi :D

-J.K- 


keskiviikko 1. heinäkuuta 2015

Hyvä työ ja palkinto?

Minuun on iskenyt kunnon kesäflunssa. Eilen käytin töiden jälkeen Mindyn lenkillä, Joni teki ruuan ja nukuin melkein kellon ympäri. Olo on ihan tukkoinen. Iltaa kohden olo on ihan pikkaisen helpottanut ja lähdettiin töiden jälkeen Kaunis Veeraan syömään. Olin juuri pari päivään sitten lukenut Lahti-ryhmästä miten lokki oli sontinut ruokailijan annokseen. Lokkeja parveili nytkin ja päätettiin kuitenkin jäädä kannelle syömään ensimmäisen hellepäivän illan kunniaksi. Pääsin just Jonille kertomasta tästä lokista, kun huomasin koko löysän läjän minun aurinkolaseista. Enpä ole aiemmin saanut kirjaimellisesti paskaa silmille :D




Ruoka oli hyvää ja tuli suhteellisen nopsaan. Syötiin kauhealla kiirellä ja pälyiltiin taivaalle.  Kuivana säilyi molemmat Vilposet ja ilman salmonella-uhkaa :P Mietittiin jo, että oliko kyseessä sama lokki, joka pelastettiin keväällä meidän pihalta verissäpäin ja jonka Joni vei hoitoon Heinolan Lintutarhaan :D


Loppuviikolle on luvannut helteistä ilmaa ja aiottiinkin suunnata lauantaina ensimmäistä kertaa tälle kesälle rantsuun. Viikonloppu Yyterissäkin olisi ollut juuri nyt tälle säälle otollinen, mutta Jonin Volvo-golf sattuukin juuri sunnuntaille. Huomiselle päivälle on luvannut vieläkin lämpimämpää kuin tänään. Puoli kuuden aikaan aurinko ei juurikaan enää niin paljon lämmitä, että viitsisi siihen aikaan enää rantsuun lähteä, joten ajattelinpa huomenna suunnata töistä suoraan salille, mikäli olo yhtään antaa myöten. Onneksi ei ole mikään pakko :)




Muutettuani Lahteen ikävä Kajaanin Balancelle oli kova, kun oli tottunut niin huippusaliin. Muutamia kertoja käytiin K&M:llä, josta päädyttiin tekemään jäsenyys Fitness 24/7:lle. Siellä kuljettiinkin puolen vuoden ajan. Minä jäin kaipaamaan puuttuvia Hackia ja pystyprässiä. Nämä löytyi myöskin edulliselta GoGoExpress-ketjulta, joka on vasta avannut salin myös Lahteen. Sinnepä löytyy minulta jäsenyys tällä hetkellä. Joni seurannee perästä, tykätään kyllä treenata aika paljon yhdessä. Lahden lisäksi näitä saleja löytyy Tampereelta, Pirkkalasta, Jyväskylästä ja Turusta. Ryhmäliikuntaa Lahdessa ei ole, mutta sitä en salilta kaivannutkaan. Sali on todella iso ja avara, laitetarjonta on monipuolinen ja hinta on edullinen eikä näin edullisella hinnalla tule sitä pakkotunnetta, että nyt on käytävä kun maksoi niin helkkaristi, kuten monet muut ketjut. GoGoExpressiin pääset tutustumaan täältä: http://gogoexpress.fi

Tänään on myös äidin ja isän 42-vuotishääpäivä <3 Paljon onnea Isä ja Äiti <3


Kello rientää taas sitä luokkaa, että on painuttava unten maille, jotta jaksaa painaa taas huomisen päivän. Yksi nukkuu jo... <3


<3 J.K.