Blogissani käsittelen vauva-arkea ja intohimojani: fitnesstä, sisustusta, muotia ja kauneutta, koiria, unelmiani.

JenniKatrinan elämää ♥

maanantai 2. marraskuuta 2015

Miksi lopetin laulamisen?




Mulla on  ollut monta viikkoa "sairaspedin" vierellä kasa kirjoja, mm. suosikkini Tommy Hellstenin voimakirjoja  ja mielenhallintaoppaita, joita en ole saanut avattua. Monet näistä olen lukenut viime vuonna jo kertaalleen.

Huomaan taas, että kirjoihin ois hyvä tarttua, sillä synnytyksen ja ennenkaikkea vuodelevon päättymisen odottajana elän taas "sitku-vaiheessa". Haluan sitä ja tätä ja tuota, enkä osaa olla tyytyväinen ja rauhallinen tähän hetkeen. Puoli vuotta sitten olin menettää isäni vakavaan sairauteen, ja silloin koko arvomaailma meni uusiksi ja koko elämä pysähtyi. Ajattelin, että tekisin mitä vain että saisin isäni takaisin. Saimme Luojan ihmeestä isän takaisin  <3


Aikaa on mennyt tuo puoli vuotta ja kun taas huomaan eläväni tulevaisuudessa ja haaveissa, täytyisi taas pysähtyä tähän hetkeen. Miksi ne vaikeudet unohtuu, mitkä oli pysäyttää elämän vain muutama kuukausi aiemmin. Miksi havitellaan aina jotain muuta? Minulla on elämässäni nyt kaikki mitä toivon. Olen saamassa pian vauvan, joka on ollut suurin haaveeni pian kymmenen vuoden ajan. Haluan jossain vaiheessa muutamiin asioihin elämässäni muutosta, mutta uskon että työllä ja myös johdatuksella nämä asiat muuttuvat <3 Tiedostan, että nämä muutokset ovat vain pieni lisä elämääni, sillä ensimmäistä kertaa olen aidosti onnellinen. Minulla on kaikki mitä elämältä tarvitsen. Kaikkeen ei voi itse vaikuttaa, mutta omaan mieleensä voi. 








Haaveilin ja tein töitä laulajan urani eteen yli kaksikymmentä vuotta. Olin seitsemän vuotias kun Arja Koriseva valittiin tangokuningattareksi. Olimme juuri ostaneet silloin videot ja katsoin niitä Seinäjoen Tangomarkkinoita ihan koko kesän. Sanoin äidilleni, että minäkin haluan tuonne lavalle joskus. Hän on ensimmäinen ja vahvin idoli, mitä minulla on koskaan ollut. Tänään sain tiedon Arjan sairastumisesta ja tieto pysäytti minut täysin. En varmaan ikinä ole ollut mistään sairastumis uutisesta näin huolestunut. Kovasti voimia ja siunausta hänen parantumiseensa. Tuli niin vahva tunne, että siinä on niin valovoimainen henkilö että Taivaan Isä tulee hänet parantamaan. <3 



Olen siis kasvanut tangoa laulellen ja Arja on ollut suurin vaikuttajani. Itseasiassa, ensimmäistä kertaa kun olin Toivo Kärki-laulukilpailussa, lauloin silloin semifinaalissa Eron hetki on kaunis :D Olin silloin parikymppinen. ;) Little did I know... Pienempänä kuuntelin myös muuta musiikkia kuin iskelmää. Musiikkimakuni on vuosien saatossa laajentunut enemmän hevin ja rokin puolelle. Aikoinani kisasin Suomen Tähdessä, Toivo Kärki-laulukilpailussa olin kolmas vuonna 2004, Tangomarkkinoilla 20 naisen joukossa  kolmena vuonna. Olen aina päässyt sillä tavalla harmittavan vähän oven väliin, mutten ihan kuitenkaan. 2010 olin X-Factorissa 10 joukossa yli 25 - vuotiaiden sarjassa. Silloin vilahtelin tv.ssä. Viimeisen kerran olen esiintynyt tasan kolme vuotta sitten. Sanoin siis äidilleni seitsemän vuotiaana,  että minäkin nousen tuonne Seinäjoen lavalle. No, empä sitten noussut. Miksi en? 


Tiedän, että lahjoja minulla on, ja kovalla työllä olisin puskenutkin sinne läpi. Olen esiintynyt bändeissä ja monenlaisissa kokoonpanoissa aina Floridaa myöten ja kun sain oman bändin ja olin silloin menossa kohti sitä, minkä vuoksi olin työtä tehnyt, se ei tuntunutkaan enää hyvältä. Minulla oli haave jättäessäni bändini kolme vuotta sitten, että halusin musiikkiuraltani jotain muuta. Lähdin silloin uusiin työkuvioihin vuodeksi Ouluun ja välivuosi ja mietintätauko musiikkikuvioista oli paikallaan. Ajattelin että vedän rauhassa henkeä ja mietin, mitä tekemiseltäni haluan. Kasvatan paloa. Sitä paloa ei ole tullut vieläkään. Vuosi muuttikin elämäni suunnan kokonaan.  Minun oli lähdettävä miettimään uusia työkuvioita. Myllerryksen keskellä tapasin Jonin. Lähdin kulkemaan ihan jotain uutta kohti. Katsokaa elämääni nyt :) Kaikki on muuttunut :) Mitä tämä kahdenkymmenen vuoden haaveilu oli? Kun aloin esiintyä yksin 16 vuotiaana, löysin kadoksissa olleen itsetuntoni ja minäni ja koin intohimoista aikaa teatterin ja musiikin parissa 15-vuotta. Oliko tämä vain sitä aikaa vai hainko musiikin kautta itsestäni jotain? Enkö uskaltanut olla vain oma, ehkä tylsäkin, vain minä itse? Ehkäpä löysinkin itseni juuri tämän vaiheen avulla, ja kolme vuotta sitten kun kaikki alkoi muuttua, myös tämä minä oli tullut "tiensä päähän" ja odotti uutta oven rakoa. Onko esiintyminen kuitenkin osa minua? Tuleeko se palo musiikkiin vielä joskus? Olen nykyään niin mukavuudenhaluinen, että ajatuskin siitä, että pitäisi niukalla vapaa-ajalla olla treenikämpällä, promota, ajella ympäriinsä, valvoa yöt ja olla poissa perheen luota antaa vastauksen ei. Ja tämä on ollut mielessä jo pitkään ennen tietoa tulevasta  perheenlisäyksestä.


Olin koko ajan ajatellut, että sitku oon tangokuningatar, minun elämä alkaa. Sitten minä oon jotain. Voi hyvänen aika, miten paljon mulla on mennyt elämästä hukkaan kun en ole osannut elää hetkessä! Tämä oli opettavaista aikaa, mutta elämästä puuttui silloin se suuri syventävä tekijä. Enkä nyt siis todellakaan sano, että musiikinharrastaminen ois hukkaanheitettyä aikaa. Itse olin vaan tuon ajan etsimässä jotain. En osannut nauttia tekemisestä oikealla tavalla, sillä silloin en ollut tyytyväinen itseeni ja elämääni. Kuka tietää vaikka laulaisinkin vielä joskus, mutta ote tulisi varmasti olemaan ihan erilainen ja oisin paljon täydempi. Mutta edelleen, eihän minua nyt saa työn ja salin lisäksi mihinkään kotoani. Olen täysin mukavuudenhaluinen kotimirnau. :)




Olen sulkenut elämässäni monia ovia ja mennyt kohti uutta. Koen, että elämäni on alkanut nyt kun olen lakannut olemasta muuta mitä olen. Toki välillä iskee kova ikävä pohjoiseen, mutta koen että nyt minulla on paljon enemmän tilaa hengittää tässä ahtaassa Etelä-Suomessa (maalaistytön mielestä ahtaassa) :) Uusia ovia ja polkuja avautuu koko ajan, ja olen niin tyytyväinen, että olen lähtenyt niitä seuraamaan. Tommyn kirjat ovat auttaneet minua paljon ja täytyisi osata hyväksyä myös ne askeleet taaksepäin. Oma mieli on sellainen mitä voi halutessaan ohjata paljon. Minulla on vielä paljon tehtävää ja edelleen haaveilen monista asioista joihin haluan muutosta. Olen kuitenkin sitä mieltä, että suurimman oven avasin silloin pari vuotta sitten ja reitti on siitä lähtien ollut minulle paljon selkeämpi. Ensimmäistä kertaa elämässäni voin olla oma aito itseni.


Nyt kun olen kirjottanut tämän tekstin loppuun, huomaan, että olen tiedostamatta purkanut mielestäni intron nuiden kirjojen lukemiselle uudelleen. On aika taas rauhoittua ja antaa aika tälle hetkelle. En voi tietää miten meidän elämä muuttuu tässä muutaman viikon sisällä. Me nähdään se sitten, ajan kanssa. Olen tyytyväinen.