Blogissani käsittelen vauva-arkea ja intohimojani: fitnesstä, sisustusta, muotia ja kauneutta, koiria, unelmiani.

JenniKatrinan elämää ♥

keskiviikko 9. maaliskuuta 2016

Mamma kuntoon

Kun vilkaisin minun aiempia postauksia ihan säikähdin, että oonpas voinut huonosti. En oo kirjoittanut aikoihin ja ajattelinki, että teen sen sitten kun mulla on jotain kivaa annettavaa, en jaksais tänne pursottaa vaan negatiivista, mutta kaipa jotain valitusta tämäkin postaus sisältää :D Tässä nyt vähän kuulumisia :)

Meidän prinsessasta tuli Viivi <3 En halua tänne koko nimeä paljastaa, mutta aika suloinen kaunis nimi <3 Kastajaisten jälkeen olin kotonani Kainuussa pari viikkoa ja arki on täällä siitä lähtien mennyt arkisesti :D Viivi kehittyy, on pysytty toistaiseksi terveenä ja on alettu kulkemaan vauvatreffeillä ja on ihana tutustua uusiin ihmisiin :) Mamakin voi nyt selkeästi paremmin. Arki Viivin kanssa on nyt sellaista, että tästä ajasta aidosti jo nautin, sillä Viivi on jo sen verran iso että seurustellaan jo paljon ja leikitään :) Ja sotketaan, sillä ollaan aloitettu jo kiinteät. Päivät on kyllä yhtä show´ta, ketään ei kiitosta kuunnella koko se lista mitä päivän askareisiin kuuluu, jokainen äiti tietää sen kyllä varsin hyvin. Ja enkä nyt tiedä onko siinä muiden mielestä kauheen hohdokasta sisältöä. Vaikka se on oikeasti melkoista show´ta, niin on se kyllä omalla tavallaan hohdokasta- nyt minä nautin tästä :) Paree nauttiakin, tajusin vasta, että olen ollut nyt jo kotona puoli vuotta ja reilun puolen vuoden päästä olen jo palaamassa töihin. 

Mamma kuntoon- projekti on hyvässä vauhdissa. Vaunulenkit on toki tehokkaita, mut minä kun oon ihminen, joka ei oikein tuota kävelyä laske treenaukseksi. Monesti teen kyllä vaunulenkeillä reilusti askelkävelyitä, esimerkiksi eilisellä lenkillä sen 110 askelkyykkyparia. Kyykkääjä on palannut puistoon! :D Mulle kun se sali on sitä urheilua. Ei edes mammajumppa. Minä oon salipirkko! Muut on lisiä, mutta salille on päästävä, yksin. Päivässä teen vähintään sen kolme lenkkiä, yksi vaunuilla koiran kans ja kaks koiran kans. Mindy käytetään lenkillä neljästä kuuteen kertaan päivässä. Pari lenkkiä on ehkä itellekin enemmän kuntoilua, loput ehkä enemmän vaan happihyppelyä Mindyn ehdoilla ja leikkimistä ja pallottelua Mindyn kans. Nyt on Mindyn kans viime aikoina oltu pihalla taas piilosta ja hippaa :D


Minä en todellakaan lukeudu niihin, joille tuo vaunulenkkeily on rentouttavaaa. Se voisi ehkä olla ellei lenkeillä olisi koira mukana. Oma vika kun ei ole  tuossa asiassa kouluttanut paremmin,  mutta kun Mindy poukkoilee miten sattuu. Mulla ei pitänyt tässä postauksessa valittaa. Vaunulenkkien kulku kun on vaan tämä. Asutaan siis kerrostalossa. Ollaan päästy käytävään. Taloyhtiön hissi on tosi pieni. Mahdutaan hissiin just ja just vaunujen aisa kääntämällä. Yhtään lihavampi ei kärsisi olla eikä omistaa yhtään isompaa koiraa. Toivon aina hartaasti ettei ketään satu rapussa eikä pihalla yhtäaikaa sillä Mindy aloittaa ihan hirveen shown. Minä jään aina suustani kiini taloyhtiön ihmisten kans ja lenkilläkin juttelen pitkiä toveja koiraihmisten kans, mut tuohon pahimpaan energianpurkaushetkeen ja siihen että on just hikisenä päästy pihalle en haluaisi nähdä ketään. Haluan sujauttaa itteni silloin näkymättömään putkeen. Mullakin on hetkeni, kun en vaan-jaksa-puhua. Mindy ei ole vihainen, mutta murisee ja haukkuu, ihan kaikelle! Luojan kiitos Viivi ei herää siihen. Aika monesti ollaan liikkeellä juuri siihen aikaan, että niin on monta muutakin ihmistä, ja koiraa. Täällä on tosi paljon ihania lenkkireittejä ihan vieressä. Mutta koska on kerrostaloja niin aika monesti täytyy kulkea jonkinsortin ihmismassan (lue koiramassan) läpi ennenkuin sinne esimerkiksi lähipuistoon päästään. Siinä hästätään ihmisjoukossa ja kerätään pyrstö pystyssä koirankakkoja. Kaikki tämä kun koira ei ole saanut purettua energiaan vielä yhtään. Nämä ihmiset näkevät Mindystä ja minusta aina sen "huonon puolen". Vihainen koira ja sen pirun kiukkunen ja elämäänsä kyllästyny äiti - niin ne varmaan aattelee :D Siinä vaiheessa kun me on päästy sinne puistoon, minne menee vajaa 10 minuuttia, oon jo ihan totaalisen hermoraunio. Siellä ei ole enää ketään. Täytyy aina koota, että pääsee iloiseen lenkkeilymoodiin. Tänään halusin mennä puistoon, koska oli niin ihanan aurinkoinen ilma. No en hoksannut että eihän sinne juuri siihen aikaan paista. Olin niin kiukkunen 4/5 osaa lenkistä. Onneksi lopussa paistoi, jalkakäytävällä, ei ollut enää loskaa, koiria tuli vastaan... :) Ei se sitten enää mitään kun energia on purettu. Ja tämä toistuu joka päivä hahaha. Lahti on kyllä siitä ihana kun tämä on niin pieni kaupunki, ei tarvitse olla enää kovinkaan myöhäinen ilta kun lenkillä ei tule enää ketään vastaan, on tosi harvinaista että tulee. Monesti mulla on ihan joku kotiasu päällä. Aamu- ja iltalenkit on niiiiin ihania.



Kaikki keinot on otettu käyttöön. Tuttavani kannustamana, minäkin tilasin  Biancanevelta Ipanema Esbeltin! Toimii!! Mulla on koko S ja huhhuh, on kyllä ihan pirun tiukka! Vielä ei senteissä näy, mutta kokemusta kartutetaan koko ajan. Oon käyttänyt nyt kohta viikon ja koko ajan menee paremmein ja paremmin päälle. Lisää Esbeltistä: http://www.biancaneve.fi/product/1509/esbelt-ipanema--korsetti-musta. Tässä vielä korsetin hyödyt: 

kaventaa vyötärölinjaa
auttaa selkäkipuihin
nostaa rintoja
auttaa painonpudotuksessa
korjaa ryhtiä
auttaa synnytyksen jälkeisessä palautumisessa



Eilen aamulla mulla oli kokeilu, että menin jo aamusta spinningiin, joka alkoi varttia vaille seittemän. Olin nukkunu vaan noin neljä tuntia, kello soi, olin jo kääntää kylkeä, Joni oli syöttänyt Viivin ja keittänyt mulle kahvit ja kannusti minut salille. Sitä endorfiinin määrää läpi päivän tämän jälkeen! Käytin MIndyn lenkillä ennen kuutta ja oli fiilis, että olisin voinut kävellä vaikka kuinka, ilmassa on kuin jotain taikaa aamulenkillä. Oli niin ihanaa ajaa tyhjän kaupungin läpi salille, uusi päivä alkamassa, tunne että kaikki on mahdollista, kaikki alkaa alusta, ihmiset oli salillakin niin hyvällä tuulella. Oon monesti aina jo aamulla päättänyt, että tänään meen salille, mut monesti illalla on vaan niin kertakaikkisen puhki, ettei enää jaksa. Koira täyty kuitenkin käyttää ja on kaikenlaista kotihommaa. Ja haluais vaan rentoutuakin. Siksipä oonkin vakavasti miettinyt, että siirrän kaikki treenit aamuun. Mulla on kuitenkin käytävä vaunulenkillä, joten päivään voin hyvin ajoittaa pidemmän lenkin koiran kanssa. Aamulla lyhyt lenkki Mindyn kanssa riittää. Eilen se virta ja onni minkä päivään sain oli aivan jotain käsittämätöntä. Eilen oli vielä naistenpäivä, ja minua odotti salin jälkeen hemmotteluaamupala <3 Alkuun surin tosi paljon sitä etten voi imettää, mutta tämä suo minulle niin paljon vapauksia ja on helppoa, mulla ei tarvi tuijoittaa kelloon miten kauan olen kotoa pois tai olla aina hälytyksessä eikä pumppailla maitoa varastoon. Ja esim. tuo että Joni voi yöllä syöttää ja jaksan aamusta mennä salille. Ja oon niin etuoikeutetussa asemassa, että mulla on tuollainen mies joka huomioi minua niin paljon, antaa mulle omaa aikaa ja joka aidosti haluaa touhuta nuin paljon lapsen kanssa. Mitä olen saanut huomata, niin kaikilla asia ei todellakaan ole näin. Joni ei ole viettänyt varpajaisia, ei ole kulkenut baareissa ja muutenkin on viettänyt oikeastaan kaiken vapaa-ajan kotona. Meillä se oikeastaan menee niin päin, että mulla täytyy oikein patistaa Jonia myös omiin harrastuksiin. Enkä muutenkaan tajua koko varpajaisperinnettä, anteeksi vaan mutta mitkä helkkarin varpajaiset? Onko mies siinä niin kuningastyön tehnyt että tätä täytyy miesporukalla juhlia :D Eiköhän meillä naisilla olisi enemmän aihetta viilettää juhlien :D Enkä tajua, eiköhän vauva-aika ole normaalia yhdessäolon aikaa, mun mielestä silloin on jotain kummallista jos koko ajan miehen täytyisi mennä. Ja nyt puhun siis tästä pikkuvauva - ajasta, kun eletään uutta aikaa perheessä. Kummallakin vanhemmalla täytyy olla omaa aikaa ja harrastuksia, mutta lapsi on kuitenkin yhteinen ja eletään tasa-arvo yhteiskunnassa. Miksi se lapsenhoito olisi vaan äidin juttu?  Yhdessähän lasta on haluttu. Kuten sanottu, oon etuoikeutetussa asemassa ja siksi jos jossain törmään aiheeseen, missä dissataan miehiä, minä en voi muuta kuin olla suut supussa. Mulla ei oo mitään oikeutta sanoa mitään. Kehumisellani saan varmasti vihaisia kommentteja. Vasta oli muuten itseasiassa tämä tutkimus, missä käsiteltiin miesten pahaa oloa ja kiusaamista. Hirmuisen paljon itsekin olen nähnyt, että haukutaan omia miehiä. Minkä ihmeeen takia? Siis miksi? Miltä itsestä tuntuisi elää ihmisen kanssa joka haukkuu sinua takanapäin. Tässäkin asiassa oon vaan hirmuisen etuoikeutettu. Mulla on hyvä olla. Aina ei minunkaan ole ollut näin hyvä kuin on nyt. Ja arvatkaas mitä, Joni tuli töistä ja jonkun ajan sisällä minä lähen salille!