Blogissani käsittelen vauva-arkea ja intohimojani: fitnesstä, sisustusta, muotia ja kauneutta, koiria, unelmiani.

JenniKatrinan elämää ♥

perjantai 31. maaliskuuta 2017

Heippirilli!



Ja hyvää kevättä!

Meille kuuluu hyvää! Mitä teille?! :)


Viime päivityksestä on kolme kuukautta. Olen irtisanoutunut Mammalandiasta, ja olen pitänyt pitkän blogitauon. Tuli ähky, ahdistus. Nyt saan kirjoittaa vaan kun siltä tuntuu. Aika kiva.


Me käydään töissä ja hoidossa ja Viivillä vauhtia ja kehitystä riittää. Pari viikkoa sitten oltiin Ylä-Kainuussa lomalla ja lumikuvat on sieltä. Lahessa lunta ei oo enää yhtään. Oli ihana loma. Perhe, ystävät, paljon happea ja ihanaa luontoa, tähtitaivasta, täydellistä luonnon rauhaa <3 Kotona Hämeessä sitten jatkettiin treeniä, käytiin Aulangon kylpylässä, käytiin kerhossa. Viikon loma tuntui tosi pitkältä ja rentouttavalta. Hiukset sai uuden lookin minun ihanalla Niinalla Kruuussa ja kevätvaatteet vähän päivitystä.


Meillä Jonin kanssa kulkee treeni ja on jo hoikistuttukin.  Mulla kiitos kuuluu pt. Hennariikalle :) Mieli on hyvä. Kun tuli kevät ja poistin ylimääräiset pakot ja turhat jonninjoutavat somet ynnämuut, alkoi treenikin tuntua ihanalta.

On muuten nyt kaks vuotta kun aloin oottaa Viiviä. Ja mulla on ihan hirvee VAUNUKUUME!


Mulla on myynnissä meidän yhdistelmävaunut, sillä haluan ostaa Viiville vielä uudet rattaat. Jos saan vanhat pois kuljeksimasta, uudet tulee meille Lastentarvikkeesta. Kiitos jälleen kerra mahtipalvelusta Karisman Lastentarvikkeen Tommille! :) Myös pieniä treenivaatteita on mulla myynnissä! Uskon, että tästä pienenen, mutta en ehkä enää ihan niin pieneksi mitä joskus. Vaatteet löytyy Facen Urheiluvaatekirppikseltä.



Lomalla TyyneliPyyne ja meiän pikkuprojekti! Tuon päätteeksi tehtii patiolla hiittiä ja juotiin saunaoluet! Terkkuja himikseen! <3

Katotaan milloin seuraavaksi taas päivitän  kuulumisia, nyt kun oon oman itteni rouva :)



Heippi!
Viikonloppuja ja tsirp tsirp!